Liikunnan iloa ja ilottomuutta

Olen tässä nyt vajaan kahden kuukauden aikana pikkuhiljaa opetellut liikkumaan. Liikunnan suhteen asiat on edenneet vähän vaihtelevasti.. Salista en edelleenkää ole innostumalla innostunut, mutta kuitenkin käynyt siellä kiltisti ainakun "pitää". Välillä asiat on sujunut siellä paremmin ja välillä se on ollut lähinnä Juhanille kitisemistä että haluan pois sieltä. Yleensä sillonkin suurin syy on varmasti ollut väsymys. Kitinäkerrat on yleensä ollut suoraan aamuvuoron jälkeen keskellä pitkää työputkea.. Mutta toisaalta oon yrittäny olla itselleni armollinen siitä että olen ylipäätään lähtenyt sinne salille ja jopa tehmyt jotain, vaikka motivaatio on ajoittain ollut aivan nolla.

Juoksemisen olen kokenut salia positiivisemmaksi kokemukseksi. Ekan 1,5kk juoksin aktiivisen paljon! Se, että ylipäätään pystyn juoksemaan useamman kilometrin on paljon enemmän mitä toivoin, saatika kun pisimmät lenkit on olleet 10km tienoilla, ja lyhyemmällä lenkillä olen saanut vauhtia vähän kirittyä. Liikunnan suhteen on ollut parin viikon tauko (salilla on käyty pari kertaa ja tietty hyötyliikuttu), koska ensin oli lepopäivä, jonka jälkeen päätin alkaa puolkuntoseksi, ja koska olen tunnollinen terveydenhoitajaopiskelija, niin en ole suostunut liikkumaan ennenkuin päivittäinen niistäminen ja niiskutus on ohi.

Aluksi kun tulin kipeäksi (tai paremmin ehkä flunssaiseksi tai tukkoiseksi tai muuta vastaavaa), niin heti iski kauhea paniikki että meneekö nyt kaikki pilalle kun ei pääse liikkumaan.. Siinä vaiheessa oli aika taas pysähtyä, että kyseessä ei edelleenkään ole mikään kuuri, vaan elämäntapa, ja niinkuin elämään kuuluu, niin aika ajoin on vaiheita jolloin ei syystä tai toisesta vain voi liikkua. Ensimmäinen salikerta tauon jälkeen sujui paremmin kuin ikinä! Kaikki tuntui sujuvan kevyesti ja fiilis oli hyvä! Juoksemisen suhteen kynnys on noussut huomattavasti jopa pelottavan korkealle.. Aloin jopa nauttia juoksemisesta ennen taukoa, joten mistä nyt tämä kynnys on tullut? Ehkä se on pelkoa että enää jaksa kuten pari viikkoa sitten (miksen jaksaisi?) tai että se ei tuntuisi enää yhtä hyvältä kuin ennen.. Tänään aijon mennä koettamaan pitääkö pelot paikkaansa vai onko ne aiheettomia.. :)

Eilen juuri puhuttiin, että jos kyseessä ei olis opari, niin varmasti oltaisin jo jollain tapaa luovutettu, lopetettu tai ainakin löysätty tätä projektia. Se oli aika jännä huomio.. Minkä takia pitää olla niin heikko, että muutosta ei tehdä loppuun jollei sitä tehdä "pakon" takia? Taas ymmärtää vähän paremmin niitä jotka ei pitäydy elämäntapamuutoksessa pidemmän päälle, ja että miten hankalaa muutoksen tekeminen ja siinä pitäytyminen oikeasti on.. Helppo sitä oli etukäteen ajatella että "senkun vaan syödään terveemmin ja lisätään liikuntaa!" :D

Nyt on taas siis aika aktivoitua liikunnan suhteen, ruuan suhteen ollaankin jo palattu aika normaaliin rytmiin :) Pitää vaan yrittää löytää taas ilo liikunnasta, ei muuten motivaatio riitä millään. Joten sanoista toimintaan, aika vetää lenkkarit jalkaan ja lähtee kirmaamaan!! ;)

-Maisa